Näytetään kirjoitukset aiheesta Kuntien kokemuksia
Näytä kaikki kirjoitukset

Monta lusikkaa monessa sopassa

Verkkopalvelut, kuten Päivi Kuusistokin blogientryssään kirjoittaa, ovat monen eri osa-alueen summa. Tarvitaan tekstintuottamista, valokuvaamista, graafista suunnittelua, käyttöliittymäsuunnittelua, selainpohjaisten tekniikkojen osaamista, palvelintekniikoiden osaamista ja niin eteenpäin. Kehittäminen vaatii usean ihmisen ja organisaationkin yhteistyötä.

Usemmiten tilanne on myös se, että vireillä ja kesken on monia hankeita niin pienistä parannustöistä isoihin uudistuksiin. Ja verkkopalveluiden luonteeseen kuuluu myös, että yksikään verkkopalvelu ei ole koskaan valmis, vaan niitä kehitetään jatkuvasti eteenpäin.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Verkkoviestijältä odotetaan tuhattaituruutta

Julkisorganisaation verkkosivuston ylläpitoon ja kehittämiseen osallistuvan verkkoviestijän pitäisi taitaa sen tuhat asiaa. Erinomaisella verkkoviestijällä on taito kirjoittaa selkeästi, kyky muokata toisen tekstiä, silmää kuvituksen ja verkkosivuston ulkoasun laatimiseen, tietoa ja taitoa multimediaelementtien hankintaan tai itse tekemiseen sekä käytettävyysasioihin, yhteistyökykyä, sosiaalista taitoa, kokemusta kilpailuttamisesta ja hankinnasta, projektityöstä, yhteisöllisyydestä, tietotekniikasta…

Lista vaikuttaa loputtomalta. Onneksi kaikkea ei ole itse tarpeen osata pohjamutia myöten, sillä verkkoviestintään kuuluu olennaisesti yhteistyö toisten ammattilaisten kanssa. Monenlaiset perusteet pitäisi kuitenkin hankkia, jotta pystyy olemaan edes jollain tavoin uskottava ja puhumaan toisten kanssa samaa kieltä.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Ilmaisia lounaita on olemassa!

Uskoni ilmaisiin lounaisiin perustuu verkossa jaettaviin maksuttomiin ohjelmiin. Osa niistä peittoaa kaupalliset versiot monipuolisuudessaan, osaa käytän jo tottumuksesta tai aatteellisista syistä. On vain harmi, että aika ei aina anna myöten etsiä uusia helmiä - siksi olisikin hauska jakaa omia laadukkaita ilmaisohjelmistovinkkejä näin blogissakin.

Omalle top 3 -listalleni kuuluvat FreeMind, HTML Kit ja Xenu. Freemindilla pystyy tekemään miellekarttoja (mindmap), HTML Kit helpottaa käsin koodaamista ja Xenu on kätevä linkkientarkistusohjelma.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Yhteisöllisyys kunnallisessa nettipalvelussa

Nyt kun yhteydet kehittyvät, web-tekniikat kehittyvät ja netin käyttötarkoitus muuttuu - muuttuuko kunnallinen nettipalvelu? web 2.0, tuo markkinointi-ihmisten nimihirviö, on tuonut tullessaan paitsi lisää kivoja lyhenteitä uusista - tai pikemminkin uudelleen lahjapaperiin käärityistä - tekniikoista, myös vaatimuksen yhteisöllisyydestä.

Pitäisikö kunnallisen nettipalvelun luoda tätä yhteisöllisyyttä? Useimmat esimerkkeinä käytetyistä yhteisöllisyyspalveluista, YouTube, Flickr, Digg, del.icio.us, IRC-galleria jne ovat lähteneet liikkeelle innokkaista käyttäjistä. Jos yhteisöllisyys tuodaan käyttäjille ulkoapäin, eikö yhteisöllisyyden ydin ole silloin menetetty?

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Vertaistuesta verratonta apua

Monessa organisaatiossa verkkosivustosta vastaavat joutuvat työskentelemään yksin, ilman kollegiaalista tukea. Siksi onkin hyödyllistä päästä vaihtamaan kokemuksia ja ajankohtaisia kuulumisia, joko virtuaalisesti tai ihan kasvokkain. Vertaistuki on usein hauskaa ja hyödyllistä, parhaimmillaan sitä voi kuvata jopa terapeuttiseksi: samankaltaisia ongelmia ja haasteita kun tuntuu olevan muillakin verkkoviestijöillä.

Vaikka isoissa organisaatioissa kokemuksia pystyy jakamaan talon sisällä, on vertaistuelle silti tarvetta. Yksi esimerkki hyvästä käytännöstä on kuuden suuren kaupungin verkkopäätoimittajien tapaamiset, joista ensimmäinen järjestettiin Tampereella marraskuussa 2002. Hyvin sujuneen pilotin jälkeen on kokoonnuttu pari kertaa vuodessa eri puolilla Suomea.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Osallistamisen vaikeus - este vai mahdollisuus kunnille?

Asukkaiden osallistaminen ja vuorovaikutusmahdollisuuksien parantaminen ovat jo pitkään olleet monen kunnan tavoitteita. Toisaalta niihin on velvoittanut myös kuntalaki. Internetin avulla on voitu kehittää eri vuorovaikutuskeinoja perinteisten menetelmien rinnalla. Toisaalta netti on voinut myös madaltaa kuntalaisten osallistumista. Käyhän se helposti ajasta ja paikasta riippumatta.

Niinpä monen kunnan sivuilla voi tehdä aloitteen, antaa palautetta sekä vastata mielipidekyselyyn sähköisesti. Kysy kunnalta -palstat etenevät usein dialogimaisesti siten, että kysyjän niin halutessa sekä kysymykset että vastaukset julkaistaan Internet-sivustolla. Monen kunnan sivuilta löytyvät esityslistat ja pöytäkirjat, osalta myös liitteineen. Erilaiset asiakaskyselyt ovat arkipäivää. Keskustelufoorumejakin näkyy, tosin aika harvoin.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Paluu “omien kotisivujen” kulta-aikaan?

Ison organisaation sivuston yhtenäisyyden vaaliminen on täyttä työtä. Jos yhdellekin yksikölle tai muulle taholle antaa oikeuden omaan ulkoasuun, on ovella vinkumassa lukuisia muita samaa haluavia. Jos sivuston päätoimittaja ei pidä puoliaan, organisaation verkkosivusto hajoaa lukuisten kotisivujen kirjoksi - jotka tietenkin näyttävät tyystin erilaisilta ja toimivat eri logiikalla kuin organisaation emosivu.

Tämä suuntaus tuntuu tutulta, paluulta näihin wysiwyg-editorien mahdollistamaan “omien kotisvujen” aikaan. Sisällönhallintajärjestelmien avulla saatiin hommaan jotain rotia, kun yksiköt pakotettiin yhtenäiseen ulkoasuun ja rakenteeseen. Mutta sittemmin näitä oman ulkoasun, logon - tai nykykielellä - brändin perään haikailevia tuntuu olevan yhä enemmän. Eikä into ole varmaan heikkenemässä, päinvastoin. Tilaaja - tuottaja-malli tekee tilanteesta vielä hankalammin hallittavan.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Tässä olemme onnistuneet?

Oli netti, yksi päivittäjä ja paljon kerrottavaa. Sitä informaatiota piti olla netissä kuten kaikilla muillakin. Vaan aina ei ollut. Silloin, kun asiaa netissä oli, tuli vanhentuneesta tiedosta palautetta. Eivätkä kaikki linkitkään toimineet.

Ei ollut helppoa kuntalaisella löytää tietoa, saati sitten virkamiehellä laittaa tietoa nettiin.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Käyttäjäkyselyllä aktiivikäyttäjän mielipiteitä selville

Olen ollut mukana kehittämässä Tampereen kaupungin verkkosivuja vuoden 1999 alkupuolelta. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon: sivusto on laajentunut ja monipuolistunut, käyttäjien määrä on moninkertaistunut, erilaisia tiedottavia ja vuorovaikutteisia osuuksia sekä itsepalveluita on tarjolla entistä enemmän. Kuitenkaan verkon perusasiat eivät ole vuosien aikana vaihtuneet: haluamme tarjota kaupunkilaisille verkossa palveluita, jotka helpottavat heidän arkeaan, ovat hyödyksi ja joskus huviksikin.

Miten sitten olemme onnistuneet tavoitteissamme? Yhden vastauksen olemme saaneet keräämällä verkkosivuston käyttäjien palautetta ja kommentteja säännöllisesti. Ensimmäistä kertaa Tampereen kaupunki järjesti käyttäjäkyselyn jo vuonna 1997, jolloin verkkosivut olivat olleet julki vasta parin vuoden ajan. Vuosittainen perinne on jatkunut katkeamattomana siitä saakka - tosin lomakkeen sisältö, kyselyn ajankohta ja kesto ovat vaihdelleet tarpeen ja tekniikan kehityksen mukaan. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään otokseen perustuva tutkimus, on kyselyiden kautta saatu palautetta sivustomme aktiivikäyttäjiltä.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

Tiedon lähtelle - löytääkö sinne, pääseekö sinne?

Yksi minkä tahansa verkkopalvelun suurimpia haasteita on, ei niinkään se, onko tietoa, vaan se, löytääkö sitä, pääseekö siihen käsiksi? Erityisesti tämä korostuu julkisissa verkkopalveluissa, joiden sivumäärät lasketaan satojen sijaan tuhansissa tai kymmenissä tuhansissa.

Aiemminhan verkkopalvelun “sääntö” oli, että halutun tiedon tulee löytyä korkeintaan kolmen klikkauksen päästä. Se oli vielä jotenkin järkeenkäypää, kun sivustot olivat pieniä ja ihmiset selasivat niitä hitailla modeemiyhteyksillä. Nykyään nopeudet pyörivät aivan eri lukemissa - samoin verkkosivujen ja niillä olevan tiedon määrä.

Lue koko kirjoitus Seuraavat kirjoitukset

KirjoittajaMikael Ratschinskij
Olen Jyväskylän internet-tiedottaja.

Tausta ja kirjoittajat

Uusimmat kirjoitukset

Aiheet

Arkisto

Muualla Kunnat.net:issä

Muualla verkossa

Blogin RSS-syöte Tilaa blogiotsikot (RSS)