Käyttäjäkyselyllä aktiivikäyttäjän mielipiteitä selville

Olen ollut mukana kehittämässä Tampereen kaupungin verkkosivuja vuoden 1999 alkupuolelta. Tänä aikana on ehtinyt tapahtua paljon: sivusto on laajentunut ja monipuolistunut, käyttäjien määrä on moninkertaistunut, erilaisia tiedottavia ja vuorovaikutteisia osuuksia sekä itsepalveluita on tarjolla entistä enemmän. Kuitenkaan verkon perusasiat eivät ole vuosien aikana vaihtuneet: haluamme tarjota kaupunkilaisille verkossa palveluita, jotka helpottavat heidän arkeaan, ovat hyödyksi ja joskus huviksikin.

Miten sitten olemme onnistuneet tavoitteissamme? Yhden vastauksen olemme saaneet keräämällä verkkosivuston käyttäjien palautetta ja kommentteja säännöllisesti. Ensimmäistä kertaa Tampereen kaupunki järjesti käyttäjäkyselyn jo vuonna 1997, jolloin verkkosivut olivat olleet julki vasta parin vuoden ajan. Vuosittainen perinne on jatkunut katkeamattomana siitä saakka - tosin lomakkeen sisältö, kyselyn ajankohta ja kesto ovat vaihdelleet tarpeen ja tekniikan kehityksen mukaan. Vaikka kyseessä ei olekaan mikään otokseen perustuva tutkimus, on kyselyiden kautta saatu palautetta sivustomme aktiivikäyttäjiltä.

Määrällisten vastausten käsittely, kuten anna sivuillemme arvosana kouluasteikolla 4 - 10, on ollut tietenkin vaivattominta, mutta kehitystyön kannalta avoimet kysymykset ovat vielä sitäkin kiinnostavampia. “Mitä mieltä olet Tampereen kaupungin WWW-sivuista?
Miten voisimme parantaa niitä? Millaisia asioita mielestäsi kaupungin kanssa voisi hoitaa Internetin välityksellä?” Kyselyyn vastaajat ovat antaneet kritiikkiä ja risuja, joskus olemme saaneet kehujakin ja hyviä ideoita. Valitettavasti negatiivisten asioiden esille tuominen tuntuu olevan verkkopuolella(kin) se tavallinen tarina.

Toisaalta kommenttien ja uusien ideoiden hyödyntäminen on jäänyt usein liian vähälle. Vaikka vastauksista on koottu yhteenvetoja ja jaettu niitä talon sisällä ja joskus ulkopuolisillekin, toteutus tai seuranta ovat jääneet lapsipuolen asemaan. Itse haluaisin vielä joskus päästä tilanteeseen, jossa voisin kertoa uutta käyttäjäkyselyä julkaistaessani edellisvuoden menestystarinoita: kuinka monet viime kerralla esitetyistä ideoista ovat jo vaikuttaneet verkkosivustomme sisältöön ja avittaneet uusien palvelujen kehittelyssä. Ehkä sellaisen ehtisi tehdä seuraavan, syksyllä 2007 julkaistavan - tai realistisemmin, sitä seuraavan - kyselyn yhteydessä.

Tampereen kaupungin www-käyttäjäkyselyjen tulokset (vuodesta 1997)

Vuoden 2006 käyttäjäkyselyn tulokset

Kommentoi kirjoitusta Kommentoi kirjoitusta

2 kommenttia kirjoitukseen “Käyttäjäkyselyllä aktiivikäyttäjän mielipiteitä selville”
Klaus Nylamo kommentoi

Käyttäjäkyselyt tarjoavat mainion selkänojan myös sähköisten asiointipalvelujen kehittämiselle.

Hankintoja perustelevat suuret käyttömäärät ja sähköisen kanavan korkea osuus saadaan todistettua käytössä olevia palveluja analysoimalla, mutta nämä luvut eivät yksinään kerro asiakkaiden toiveista tai tarpeista.

Jari Seppälä kommentoi

Aktiivikäyttäjiä on tietysti yhä enemmän, ja niin pitäisi siis olla myös käyttäjäkyselyihin vastaajia ja sitä kautta myös ns. yleinen mielipide tulee entistä kattavammin selvitettyä.
Kun etsitään tuottavuuden nostamista ja palvelun parantamista sähköisillä keinoilla, pitäisi löytää sellaisia palveluita, joita ihmiset joka tapauksessa käyttävät ja tehdä näistä sähköisistä palveluista haluttuja. Niitä rakennettaessa pitäisi siis lähtökohtana olla ns. perinteisen palvelun asiakaspalaute - ellei sitten “halutuksi” tehdä liki pakottamalla kuten pankkipalvelut. Tätä kautta otollisimpia sähköisen palvelun kehittämiskohteita ovat ne perinteiset palvelut, joiden sujumisesta tulee eniten kielteistä palautetta. Usein kielteinen palaute selitetään kuoliaaksi, mutta jospa se osattaisiinkin nähdä mahdollisuutena.
Esimerkkinä verokorttipalvelut verkossa: jokainen tarvitsee verokortin ja siihen usein muutoksia, ja asiointi verotoimistossa on perinteisesti koettu ikäväksi. Ei ihme, että tilaus tehdään nyt ilosta netissä!

KirjoittajaPäivi Kuusisto
Olen verkkopääsuunnittelija Tampereelta.

Tausta ja kirjoittajat

Uusimmat kirjoitukset

Aiheet

Arkisto

Muualla Kunnat.net:issä

Muualla verkossa

Blogin RSS-syöte Tilaa blogiotsikot (RSS)